Koronakevät - tulevaisuuden historiaa

Museot eivät kerää vain vanhoja esineitä ja tarinoita. Museot keräävät talteen myös nykyajan esineitä, tarinoita ja kokemuksia tulevaisuutta varten. Monet asiat voivat olla nopeastikin historiaa - kuten vaikkapa disketit. Historiaa kannattaakin tallettaa, kun sitä tehdään. Myöhemmin arkiset muistot ja esineet saattavat hävitä nopeastikin.

Vieläkö teiltä löytyy näitä kotoa? Tai diskettiasemaa, jolla näitä voisi lukea?

Nyt moni museo kerää muisti- ja kokemustietoa korona-ajasta ja sen tuomista muutoksista ihmisten arkeen. Tässä esimerkiksi Suomen käsityön museon keräys, jossa kerätään ihmisten muistoja Koronakeväänä tehdyistä käsitöistä. Saitko sinäkin lopulta valmiiksi sen ikuisuusprojektin, joka on odottanut vapaita viikonloppuja jo monta kuukautta? Tai opettelitko uuden käsityötaidon, tai verestit vanhaa? Museonhoitaja on ainakin tehnyt tänä keväänä enemmän käsitöitä, kuin koskaan, ja onpa muutama ikuisuusprojektikin valmistunut. Kävin jo kirjoittamassa niistä Käsityökevät 2020 -kampanjan sivulle, käy sinäkin kirjoittamassa omistasi! Mallia voit käydä vilkaisemassa muiden kuvista ja kertomuksista. Kertomuksia tai kuvia ei julkaista sivuilla ilman antajansa lupaa. https://koronakasityo.muistele.fi/

Hyvä esimerkki lähihistorian keräämisestä ja esittelystä oli myös Pohjois-Pohjanmaan museon taannoinen "Näytönpaikka pohjoisessa piilaaksossa" -näyttely, jossa esiteltiin Oulun teknologiabuumia ja kasvua 1960-luvulta 2000-luvulle yhdeksi Suomen tärkeimmistä informaatioteknologian keskuksista. Harva ehkä ajattelisi, että vaikkapa kännykät kuuluvat museoon - mutta niin ne muuttuvat nopeasti lähihistoriaksi. Eikä varmasti kukaan voi kiistää, etteikö kyseessä olisi ollut aika merkittävä vaihe Oulun historiassa. Täältä voit lukea tarinoita Oulun teknologiabuumissa mukana olleilta: https://www.ouka.fi/oulu/luuppi/kerro-tarinasi

Kaikki museot eivät kerää aivan kaikkea materiaalia. Nykyhetken tallettaminen onkin pääasiassa suurten museoiden vastuulla. Kotiseutumuseossa pyritään tallettamaan paikallista kulttuuriperintöä, eli kännykät eivät sinänsä meidän kokoelmiimme istu, mutta "parasta ennen" -päivää tai ikävaatimusta ei meilläkään museoesineillä ole. Joskus minultakin kysytään, että "liekö kiinnostaa, kun on noin uusi" vaikkapa 50-luvun radiosta. Ei se ikä, vaan se tarina, jota se esine kertoo!

Hyvä esimerkki ei kovin vanhasta, mutta merkittävästä paikallisesta perinteestä on Iijoen uitto. Uiton päättymisestä Iijoella tulee kuluneeksi vasta reilu kolmekymmentä vuotta. Uittoperinteen keräämiseen on kuitenkin herätty ajoissa: Museon kokoelmissa on jokunen sata uittoon liittyvää esinettä, ja haastatteluaineistoa ja muistitietoa uitosta kerättiin jo 2000-luvun alussa, kun monella oli uittoajat vielä hyvässä muistissa. Uitosta on julkaistu jo parikin kirjaa, ja museollakin on oma uittoaiheinen näyttelynsä. Ja tietysti meillä on rakas museokahvila Huilinki! Huilinkihan on  siirretty museoalueelle Haminaan Niittysaaresta 2000-luvulla, jossa se toimi uiton majoitusrakennuksena. Samalla siirrettiin myös rakennuksen irtaimistoa, ja Huilingin yläkertaan onkin ennallistettu uittokämpän huone sellaisena, kuin se Niittysaaressa oli - siis melkein. "Muuten hyvä, mutta liian siisti", sanovat vanhat uittojätkät. Tämäkin on sitä elävää perinnettä ja muistitietoa.

Uiton leimamalleja. Mallit ovat edelleen monelle tuttuja, mutta niiden merkitys voi olla jo unohtunut - hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti historia onkin jo ulottumattomissa.